torstai 31. lokakuuta 2013

Senkus naksuttelet

Muistan kun ensimmäistä kertaa onnistuin kaivamaan hevosten koulutukseen liittyvää tietoa netistä. Taisi olla vuosi -99, koska ennen nettiä kaikki informaatio tuli hankittua kirjoista ja kursseilta. No kuitenkin, luin artikkelin, jossa kerrottiin, että delfiinien koulutuksesta tuttua clickeriä voi käyttää myös muiden eläinten kouluttamisessa. WAU! Ajattelin, nappasin taskut täyteen nameja ja kuulakärkikynän käteeni ja niinpä rivi belggareita istui keittiössä ilta toisensa jälkeen kuolaamassa ja odottamassa seuraavaa tehtävää. Hevosten kanssa en ollut yhtä menestyksekäs, joten päätin lopettaa ämpäreiden kantamisen opettamisen kun kyllästyin jatkuvasti näykkivään ja turhautuneeseen hevoseen.

Kului muutama vuosi ja naksutinkoulutus tuli taas kuin varkain vastaan. Tällä kertaa suhtauduin sen käyttämiseen enempi varuillaan, koska vuosia negatiivista vahvistetta yksistään käyttäneenä se tuntui loogiselta, helpolta ja riittävän tehokkaalta. Jotain silti tuntui aina puuttuvan. Se oli, into, aktiivisuus, yritteliäisyys, rentous jne. Me voimme tulkita näitä ominaisuuksia vaikka millä tavoin koulutetulla eläimellä, mutta pakko se vaan on myöntää, että pelkän narun väistämisen sijaan hevonen itse valitessaan tulee hakemaan porkkanaa. Huijausta tai ei, mutta tulokset puhuvat puolestaan.

Kääntöpuoli

(heti alkuun kiitän ystävääni, joka sai ajatusrattaaani pyörimään!)

Täysin ongelmatonta naksuttaminen ei kuitenkaan ole. "Käsikirjan" mukaan aloitetaan luopumisesta ja sitten seuraavaksi opetetaan koskettamaan kohdetta ja sitten ehkä myötääminen ja peruuttaminen. No entäpä, kun hevoseni osaa tämä kaiken jo? Kuinka monta sataa toistoa odotan sen jaksavan myödätä?
Käsikirjan mukaan toistoja tarvitaan niin paljon, että hevonen osaa homman ja naksu voidaan jättää pois. Puhutaan kriteerin nostosta jne. Kuka sen sitten määrittelee? Kouluttajako?
Kenties olen tavannut joko erityislaatuisia eläimiä, joiden kanssa hommat etenevät ihan hurjaa vauhtia ja oppiminen ja vahvistaminen soljuu kuin itsestään tai sitten olen niin kertakaikkisen huolimaton, että oikaisen aina kun vaan mahdollista.

Oivalluksen sanoma siis onkin, lue käsikirja, harjoittele ajoitusta ja tee riittävästi toistoja, mutta ennenkaikkea KATSO hevosta. Katso, mitä se rennosti, aktiivisesti sinulle tarjoaa ja sieppaa oikealla ajoituksella haluamasi. Siitä tässä kaikessa on lopulta kyse. Ainakin minulle.

ps. eläinten kouluttaminen on oikein hauskaa, eikä haittaa, vaikka välillä palkkaisit väärästä asiasta. Tai noh, ainakin se on pienempi paha kuin rangaistus väärässä paikassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti