torstai 1. maaliskuuta 2012

Kuolaimella ja ilman

Viime blogista on aikaa, sattuneesta syystä. Suomen ensimmäiset kuolaimettomat näytöskilpailut ovat ihan ovella!!!! Tapahtuma on herättänyt kiinnostusta ihan maailmanlaajuisesti ja mikä ettei, onhan se oikeastaan aika kummallista, että kokeneet ratsastajat päättävät luopua kuolaimista, vaikkapa vain shown tähden.


Haluan raottaa hieman tuota kuolaimettomuusasiaa sillä, että oman näkemykseni mukaan hevoselle on loppuviimeksi yhdentekevää onko sillä jotakin päässä tai suussa. Riippuu ihan siitä, mitä hevoselle on opetettu siis.
Aktiivisina ratsuttajavuosinani saatoin sisäänratsastaa useita kymmeniä hevosia vuodessa ja täytyy tunnustaa, että kahta hevosta lukuunottamatta aloitin niiden kanssa aina ilman kuolamia, joko naruriimulla tai sidepulleilla. Vaaratilanteita ole koskaan ollut, ratsastin missä hyvänsä.

Kuulostaa ideaalilta ja seuraavaksi herää kysymys, miksi sitten ne kuolaimet pitää pukea hevoselle suuhuun? Olen mieluusti käyttänyt vertauskuvana sitä, jos vaikka haluat kuvailla extempore ystävällesi ajoreitin naapurin metsän halki, voit ottaa kepin ja piirtää hiekkaan noin suunnillee risteyksien paikat ja isolla ruksilla määränpään. Tämä onnistuu oikein hyvin, ellet ole aikeissa opastaa ystävää Helsingin keskustassa, silloin on viisainta ottaa kynä ja paperia.

Vaikka tänä päivänä minulle on oikeastaan sama, onko hevosellani suussa kuolaimet tai ei, sen myötä tulee tietynlaiseet valinnat. Hevosen kouluttaminen höyhenenkeveäksi ja tarkaksi avuille vaatii ratsastajalta suunnatonta kehonhallintaa ja hevoselta sitä, että se on hyvin koulutettu, eikä missään vaiheessa ole oppinut menemään päin painetta. Mikäli se on tämä jo oppinut, on edessä erittäin pitkä ja kivinen tie. Ilman kuolamia kun paineen kasvattaminen ei onnistu kuin tiettyyn pisteeseen asti.

Paineesta sananen

Tuntuma ja  paine ovat varsin suhteellisia, riippuu ohjien pitelijästä miltä mikäkin tuntuu omaan käteen tutulta. Sen sijaan hevosen suu ja sen reaktiot ovat lahjomattomia. Uskoisin, (tämä siis mutua) että sen vuoksi ihmisten on yleensä helpompi hallita hevosta, koska sen vaikutus perustuu pitkälti hevosen herkän suun, ja limakalvoihin vaikuttamiseen ja ei tarvitse olla ruudinkeksijä ymmärtääkseen, että ne ovat erittäin herkkiä alueita. Ja lisäksi kohtalaisen lähellä aivoja....

Kun hevosta halutaan "hallita" ilman kuolaimia, on eduksi, jos hevoselle on opetettu myötääminen pienimmästä mahdollisesta merkistä, jolloin ei merkin kasvattamiseen ole tarvetta. Edellyttäen, että ratsastaja myötää aina, kun hevonen myötää.

Kun hevosta on jo ratsastettu kuolaimilla, liittyy siihen mahdollisesti muutama ongelmanpaikka. Yksi tulee suoraan siitä, että suitsituksessa käytetty turparemmi saattaa "turruttaa" hevosen sen kuonon päällä olevaan tunteeseen. Mikäli turparemmi on esim. liian tiukalla, se saattaa jopa viedä hevosen huomion itse kuolaimen aiheuttamalta paineelta, koska paineviesti ohittaa kipuviestin matkalla aivoihin...
Kun hevonen halutaan opettaa kuolamettomiin, ikäänkuin uudelleen kouluttaa avuille, on ohjasotteet opetettava kokonaan uudelleen.

Tämä jää kuitenkin väliin, mikäli sekä hevonen että ratsastaja tiedostavat eri tuntuman merkityksen ja ratsastajalla on edelleen käytössään muitakin apuja kuin ohjat, eli oma keho - istunta - jalat - tasapaino -ja ennenkaikkea tasapainoinen mieli.

Kohti lauantain suurta huipennusta, josta saamme kiittää rohkeita ratsastajiamme, jotka laittavat itsensä likoon - rakkaudesta hevoseen ja ratsastukseen!

1 kommentti:

  1. Hevosten maastakäsinkoulutuksessa käytetään enenevässä määrin naruriimua. Mikä naruriimu on? Alkuperäinen hackamore. Naru heitetään hevosen kaulan yli, sidotaan riimuun ja lenkki on ohjat. Jos hevonen koulutetaan naruriimun avulla sitä pitäisi silloin myös pystyä ratsastamaan naruriimulla/bosal-hackamorella.

    Lännenratsastuksessa naruriimu on peruskoulutusväline ja suurta osaa westernhevosista voidaan siksi myös ratsastaa naruriimulla/bosal-hackamorella. Se on loogista siinä mielessä että sehän on väline millä ne on koulutettu.

    Pelkästään lännenratsastusta harrastaneen silmissä tämä "kohu" on vähän hassua. Tottakai hevosta pystyy ratsastamaan ilman kuolaimia jos se on koulutettu siihen. Jotkut tekevät suuressa maailmassa karjatöitäkin niin että hevosella on bosal-hackamoret.

    Suomessa on vallalla sellainen outo ajattelutapa että rauta suussa lisäisi hallittavuutta tai turvallisuutta. Tosiasiassa se hallittavuus ja turvallisuus tulee koulutuksesta ja siitä miten hyvin hevonen on koulutettu niihin välineisiin mitä sillä käytetään, ei itse välineistä.

    Hyvä että näitä uusia tapoja tehdä tuodaan esiin Suomessakin. Toivottavasti välineistä tai välineittömyydestä ei kuitenkaan tule itseisarvoa kenenkään silmissä. Tärkeintä on kuitenkin aina koulutus ei välineet tai niiden puuttuminen.

    Messuilla nähdään :-)

    VastaaPoista