tiistai 20. maaliskuuta 2012

Kukkahattutäti faktaa vai fiktiota?

Muutama vuosi sitten lanseerattiin käsitteet kukkahatutädit ja tätiratsastastajat. Kukkahattu viittaa hieman höperöön, pehmoilevaan, osaamattomaan ratsastajaan, jolla ei ole tavotteita juuri lainkaan. Lisäksi hänen liikalihavan pullahevosensa täytyy syödä 100:sta purkista sekä outoja yrttejä että homeopaattisia lisiä.
Kukkahattutäti on keskivertaista hevosharrastajaa huonommin koulutettu, alipalkkainen, eronnut, lapseton ja mahdollisesti myös masentunut. Kaikki edellämainittu antaa yleisen siunauksen sille, että kukkahattutädille voi vapaasti nauraa ja häntä voi pilkata joka käänteessä.

Kukkahattutäti kietoo kengättömän talviturkkisen hevosensa 200gramman toppaloimeen ja suojaa sen sirot kaviot muodikkailla bootseilla. Hän on hankkinut hevosellee tietysti myös rungottoman satulan ja kuolaimettomat suitset, vaikkei niillä juuri mitään tee, koska hän ei raaski ratsastaa hevosellaan siinä pelossa, että pumpuliin kääritty hevonen saattaisi masentua tai pahimmillaan vaikkapa oppia avuttomaksi.

Fiktion takana totuus on toinen

Tarjotessani hevosten koulutuspalveluita yli kymmenen vuoden ajan, suurin asiakasryhmäni oli kukkahattutädeiksi nimitellyt naisihmiset. Totuus on joskus tarua ihmeellisempää ja siksipä väitän että edellä kuvatut määritelmät osuvat vain aniharvoin oikeaan. Minun tuntemani kukkahattutädit ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta hyvinkoulutettuja, työssäkäyviä, raha-asiansa hyvin hoitavia, perheellisiä, onnellisia, laatutietoisia naisia. Lisäksi heille sekä oma että hevosen hyvinvointi on äärettömän tärkeää. He pitävät huolta fyysisestä kunnostaan, sekä omasta henkisestä hyvinvoinnistaan. Heitä löytyy pilates- ja joogasaleilta, he matkustavat, opiskelevat kieliä ja vieraita kulttuureita. He ovat pääosin sosiaalisesti eritätin lahjakkaita, hyväsydämisiä ihmisiä, joille heikomman puolesta puhuminen on synnyinlahja.  Entä se hevonen? Yleistäen voisi sanoa, että kukkahattutätien ja  -setien hevoset saavat paljon ymmärrystä ja rakkautta osakseen. Se tarkoittaa hevosen lajityypillisten tarpeiden ymmärtämistä ja niiden tyydyttämistä käytössä olevien resurssien puitteissa. Kukkahattutäti uskaltaa rohkeasti pyytää apua toiselta vertaiseltaan sekä jakaa omia ajatuksiaan ja mielipiteitään.  Kukkahattutädin hevonen ei ole väline, vaikka sillä kilpailtaisiin. Se myöskin saattaa kertoa omistajalleen pitävänsä tästä ja kukkahattutädin päivän paras pilkahdus saattaa olla hörähdys, jonka hän saa vastaansa tallille saapuessaan.

Kukkiseen on helppo samaistua

Millä tahansa alalla työelämässä arvostetaan aloitekykyä ja ihmisen luontaista uteliaisuutta uusia asioita kohtaan. Hevosharrastusmaailma tuntuu olevan poikkeus tästä. Uusia asioita tunnutaan pelkäävään, kenties siksi, että niiden pulpahtaessa esiin, se osoittaa itse kullkein sen tosiasian, että opittavaa on vielä vaikka kuinka. Itseasiassa, mitä enemmän tiedän, sitä enemmän tiedän, että on vielä opittavaa. Jokainen meistä haluaa taatusti olla oman elämänsä sankari, ymmärtää ja tulla ymmärretyksi.

Me kaikki haluamme hevosellemme parasta ja jos tiedämme, että vaikkapa sen kokoamiskyky on kiinni  keskivartalonhallinnasta, lähtökohtana on minun vastuullani oleva treeni, joka kohdistuu oman kehotietoisuuteni kehittämiseen ja fyysisiin harjotteisiin. Vasta tämän jälkeen voin edellyttää hevosen pystyvän toteuttamaan minun pyyntöni. Niin naurettavalta ja itsestäänselvältä kuin tämä saattaa kuulostaakin, seuraavan kerran kun ihmettelet kukkahattutätdin kurssien määrää tai hänen tekemiään talutus- ja hengitysharjoituksia hymähtelyn sijaan  kannattaa kurkistaa kulissin taakse ja seurata millaista tulosta se kaikki vaivannäkö tuottaakaan.

2 kommenttia:

  1. Kukkahatut ovat sitä mieltä että muiden kun kukkahattujen pitäisi katsoa mitä kukkahatut tekevät ja ottaa oppia siitä. Tavoitteelliset kilparatsastajatkin ovat sitä mieltä että muiden kun tavoitteellisten kilparatsastajien pitäisi katsoa mitä he tekevät ja ottaa oppia siitä. Tässä yhtälössä ei ole kun yksi vika. Se ei toimi.

    Jos kukkahatut ajattelisivat että he voisivat oppia jotain tavoitteellisilta kilparatsastajilta ja tavoitteelliset kilparatsastajat niin että he voisivat oppia jotain kukkahatuilta voisi syntyäkkin jotain rakentavaa.

    Vaikka itse olen lh-ihminen olen viime vuosina ollut hyvin vähän tekemisissä lh-ihmisten kanssa ja paljon enemmän tekemisissä muiden kun lh-ihmisten kanssa. Ratsastuskoulun pitäjien, kilparatsastajien, vaellustallin pitäjien, perinteisellä tavalla harrastavien jne. Kaikkia näitä ihmisiä yhdistää se että heidän hevosensa saavat paljon ymmärrystä ja rakkautta. He pyrkivät tyydyttämään hevostensa lajityyppilliset tarpeet resurssien puitteissa. Eivät nämä asiat ole sellaisia joita vain kukkahatut ajattelevat.

    Jos ajatellaan eri tavalla harrastavien eroja ja rakennetaan vastakkainasetteluja yleensä ei synny mitään rakentavaa. Jos mietitään enemmän sitä mikä yhdistää eri tavalla harrastavia päästään tilanteeseen missä kaikki voivat oppia kaikilta. Pääsääntöisesti se suurin yhdistävä asia on, harrastustavasta riippumatta, rakkaus hevosiin. Tältä pohjalta olisi hyvä rakentaa. Vastakkainasetteluja tekemällä ei yleensä mitään rakentavaa synny.

    VastaaPoista