keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Tuntuma ennen asentoa

Bloggasin eilen aiheesta  http://tunnehevonen.blogspot.fi/2015/02/asento-ennen-liiketta-vai-painvastoin.html ja tänään palaan hieman taaksepäin, eli tuntumaan ja hevosen asennon tunnusteluun.

Ennenkuin ratsastaja voi aktiivisesti vaikuttaa hevoseen ja sen kehon asentoihin, on ensisijaisen tärkeää, että ratsastaja havannoi ja tunnistaa sen asennon, johon hevonen itse pyrkii. Tämä voi olla varsin epäsymmetrinen suhteessa ratsastajaan, mutta pääasia on tehdä havaintoja, analysoida, mistä asento syntyy ja vasta tämän jälkeen pyrkiä vaikuttamaan asentoon.
Alkuun hevosen asennon tunnistaminen voi olla helpointa käynnissä. Yksinkertaisimmillaan ratsasta ensin käyntiä pitkin ohjin ja tunnustele kuinka hevonen liikkuu. Onko sen käynti puhdas nelitahtinen (minä aloitan aina tästä, voi olla joku toinenkin tapa), onko käynti rento, aktiivinen, liikuttaako hevonen päätään ja kaulaansa käynnin rytmissä rennosti, syntyykö rento, symmetrinen lantion liike jne. Mikäli jossain näistä on jo havaittavissa epäpuhtautta, ontumaa, haluttomuutta tai epäsymmetriaa, saattaa olla että hevosesi on hierojaa, hevosfysioterapeuttia tai jopa eläinlääkäriä vailla, TAI tilanne voi korjaantua ratsastamalla. 

Mikäli käytössä on peilejä, niitä kannattaa käyttää hyväksi, muutoin videointi on äärettömän arvokasta ihan jo siitä syystä, että ollessaan ratsailla ihminen havannoi hevosta vain sen perusteella, mitä hän satulasta käsin näkee ja mitä hän tuntee. Kokonaisvaltaisen käsityksen hevosen asennosta saa tarkkailemalla sitä edestä, takaa, molemmilta sivuilta ja sitä kautta muodostamalla kokonaiskuvan siitä, mikä kaikki vaikuttaa mihinkin.

Mutta siis tuntumaan palatakseni, kun tuntuma tai paremminkin kontakti on neutraali, ei esim. ohjien käteen ottaminen muuta hevosessa vielä mitään. Hyvin usein on kuitenkin niin, että jo ohjien tuntumalle kerääminen saa aikaa hevosessa erilaisia muutoksia. Se saattaa esim. asettua vasemmalle, kääntää lantionsa oikealle, kallistaa päätään, astua takasillaan ristiin, heiluttaa häntää jne. Nämä  kaikki ovat ratsastajalle viitteitä siitä, että ohjastuntuma on jo itsessään hevoselle ärsyke, johon se reagoi opitulla tavalla.
Mikäli ratsastaja pyrkii korjaamaan näitä ilmeneviä käytöksiä lisäämällä tai voimistamalla apuja, ollaan menossa jo pahasti metsään. Hevonen pyrkii koko ajan tasapainoon ja se tekee kompensoimalla jollain kehonsa osalla tämän.  Mikäli ratsastaja ei päästä alkuperäistä syytä näkyviin, on korjaamisen tie aivan loputon, hevosen kustannuksella.

Hetkessä

Iän kaiken on hoettu, että hevonen elää hetkessä, mutta ratsastuksessa tämä ei aivan pidä paikkaansa, koska hevosen itsensä tekemät kehon asentojen muutokset eivät välttämättä tapahdu silmänräpäyksessä, vaan ne saattavat viedä aikaa jopa sekunteja. Mikäli ratsastaja patistaa hevosta, voimistaa apujaan tms. peräjälkeen tulevat avut vain hidastavat hevosen mahdollisuutta reagoida apuun toivotulla tavalla. Se, että hevonen hidastaa vauhtia, on hyvä merkki, se kertoo yleensä siitä, että se on valmistautunut uuteen asentoon. Vasta kun takana on satoja toistoja, voidaan olettaa, että se pystyy ikäänkuin liukumaan asennosta toiseen täysin soljuvasti, rennosti ja pehmeästi.

Jotta neutraalin tuntuman löytäminen olisi ylipäätään mahdollista, ratsastajan on syytä olla valmis hyväksymään hevoselta asentoja, jotka eivät häntä siinä hetkessä ehkä miellytä. Pään ylös nostaminen, kaulan venyttäminen jne ovat luonnollisia tapoja hevoselle tasapainottaa itseään. Älä siis kiirehdi.

Se, että ohjien kerääminen tuntumalle aiheuttaa hevosessa reaktion, ei ole huono asia tai virhe. Se saattaa kertoa esim. siitä, että jo käsien liikuttaminen kohti ohjia saattaa olla ennakoiva vihje, josta hevonen tietää, että kohta ratsastaja kerää ohjat. Kannattaa siis opetella keräämään ohjat käteen usealla eri tavalla, samalla kun tekee hevosesta havaintoja.

Mikäli tuntumaharjoittelua tekee käynnissä, helpointa sen löytäminen on yleensä silloin, kun ensin pitkin ohjin kävellessä tarkkailee hevosen pään ja kaulan rentoa liikettä ja sitten ohjia lyhentäessä pyrkii myötäämään samaa liikettä, jotta hevonen ei törmää ohjaan liikuttaessaan päätä ja kaulaa. Mikäli reaktio kuitenkin tulee, on syytä palata alkuun. Haluan korostaa tässä vaiheessa sitä, että hevosen ei pidä tottua tai siedättyä ohjastuntumaan, vaan hevonen saa valita tuntuman. Kesken ratsastuksen on hyvä päästää ohjat useita kertoja pitkäksi ja kerätä ne uudelleen tuntumalle. Saatat nimittäin yllättyä, että se tuntuma, jolla hevonen haluaa liikkua, muuttuu hetkessä ja pitkin ratsastuksen aikaa.

Tuntumasta ärsykkeeseen

Me kaikki tiedämme, että hevonen tuntee kärpäsen laskeutuvan iholleen, yhtä lailla se varmasti tuntee pienimmänkin muutoksen ohjastuntumassa. Kun ratsastaja on löytänyt neutraalin tuntuman, johon hevonen ei reagoi, pienin mahdollinen ärsyke eli muutos ohjastuntumassa on toisen ohjan tuntuman löysääminen, jolloin hevonen yleensä asettuu löytääkseen tuntuman uudelleen. Tätä on syytä harjoitella alkuun paikoillaan seisten, koska jo esim. 1 cm:n käden työntäminnen eteenpäin, vaikuttaa hevosen tasapainoon merkittävästi. Ohjien tuntumalta poisheittäminen ei siis ole hevoselle palkinto, jos hevonen hyväksyy neutraalin tuntuman.

Tuntuma on palkkio

Kun neutraali tuntuma opetetaan tai paremminkin opitaan edellä kuvatulla tavalla, se on hevoselle yhtä kuin vapaat ohjat. Tällöin tuntumalla oleminen on hevoselle palkinto, johon palataan aina ohjalla/ohjilla aiheutetun ärsykkeen jälkeen. Suurimman työn tässä luonnollisesti tekee ratsastaja, koska käsien liikuttaminen ja hevosen pään/kaulan/kehon asentojen muutosten seuraaminen ei aina ole ihan helppoa. Mikäli ratsastaja kokee oman koordinatiokykynsä puutteelliseksi, kannattaa aloittaa paikoillaan seisten ja siirtyä käyntiin vasta, kun molemmat osapuolet ovat löytäneet yhteisen tuntuman.

Neutraalin tuntuman löytäminen on äärettömän arvokas ihan jo siitä syystä, että ainoastaan silloin, kun ratsastajan tuntuma ohjiin on täysin symmetrinen, on mahdollista käyttää apuja symmetrisesti. Jos vasen ohja painaa 100 grammaa ja oikea 150, hevosen kehoon kohdistuu epäsymmetriaa synnyttäviä jännitteitä, koska oikealla ohjalla tehdyt ohjasotteet ja pidätteet välittävät ristiriitaisia apuja suhteessa vasempaan ohjaan. Näiden korjaaminen millään muulla tavalla kuin säätämällä tuntuma symmetriseksi ei ole yhtä tehokasta. Kannattaa siis kuluttaa aikaa tuntuman etsimiseen, vaikka joka hetkessä, kun muutoin kävelisi vapain ohjin.




tiistai 24. helmikuuta 2015

Asento ennen liikettä, vai päinvastoin?

Toistakymmentä vuotta sitten kuulin tämän ensimmäisen kerran. En luultavasti sisäistänyt sitä kovinkaan hyvin, koska ajattelin se liittyvän ainoastaan hevosen pään ja kaulan asentoon, sekä siihen, mihin asentoon hevonen kehonsa järjestää ratsastajan liikuttaessa sen päätä ja kaulaa. Tällä, kuten monella muullakin "metodilla" voidaan tehdä paljon pahaa, mutta myös hyvää.

Otan tähän esimerkin elävästä elämästä:

Olin ensimmäistä kertaa eläessäni laskettelemassa 90-luvulla. Hullunrohkeana ja tietämättömänä se piti tietysti aloittaa Åressa...nooh, päästyämme ensimmäistä kertaa rinteeseen, olin kauhuissani, minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, miten pääsisin jättiläismäisen (helpon) rinteen alas hengissä, kun pelkkä hissiin nousu ja siitä poistuminen oli extremeä. Onneksi seurueemme oli koostunut laskettelunopettajista, joten minulla ei sinällään ollut huolenhäivää. Opetus alkoi tasamaalla siitä, millaisessa asennossa kehon kannattaa olla, jotta a. pystyt kääntämään suksia, b. pysyt pystyssä, c. vauhti ei kiihdy liiaksi, d. et joudu liiaksi jännittämään kehoa. Vuosien joogaamisesta ja ratsastuksesta oli sinällään hyötyä, että minulla oli edes alkeellinen käsitys oikeasta ja vasemmasta ja mikä on eteen ja taakse. Mutta voi pojat! Se oli todella vaikeaa, etenkin koittaa rytmittää kädet jalkoihin ja toisaalta erottaa ne toisistaan. Puhumattakaan siitä vauhdista, joka kiihtyvänä sai kehoni jännittymään ja suksien kääntäminen oli mahdotonta. Ihme ja kumma jäin henkiin. Enkä sen viikon aikana edes kaatunut kovin montaa kertaa. Muutaman rinteen (kumpareikon) jätin suosiolla väliin, eikä minusta lopulta tullut lajin harrastajaa, mutta oleellista tässä tarinassa oli se, kuinka paljon helpompaa on ensin löytää asento. Ennen liikettä.

Miten tämä sitten liittyy ratsastukseen? Oleellisesti. Kun päällekkäin on kaksi elävää olentoa, joiden kehon asennonmuutokset tapahtuvat hetkessä, ei ole vaikeaa arvata, että niiden toiminen samaan suuntaan, samassa tahdissa on melko vaikeaa. Erilaisista istuntaharjoitteista ja valmennuksista on varmasti apua siihen, miten ratsastaja oppii tunnustelemaan omaa kehoaa ja aistimaan siinä tapahtuvat muutokset, mutta vähintään yhtä tärkeää, ellei tärkeämpää, on oppia tunnistamaan hevosen kehossa tapahtuvat asennonmuutokset, jännitykset, apujen vastustelu jne, jotka yleensä johtuvat juuri edellämainitusta.

Asennot päällekkäin

Asennon tunnistaminen edellyttää sitä, että ratsastaja uskaltaa kohdata hevosen neutraalilla tuntumalla, jossa hän ei vielä vaikuta hevoseen. Erilaiset vinoudet ja mahdolliset jäykkyydet ovat juuri sitä, että hevosen asento suhteessa ratsastajaan ei ole symmetrinen.  Hyvin usein saattaa käydä niin, että ratsastaja ei tunnista sitä muutosta, jonka hevosen asento saa hänessä aikaan ja sen seurauksena syntyy tunne, jossa hevonen kaatuu sisäänpäin tai valuu ulos. Jos hevosen kehon asento on sellainen, jossa sen olisi helpointa kääntyä esim. vasemmalle, on aika selvää, että oikeassa kierroksessa  ratsastaminen voi olla haastavaa. Jokainen ratsastaja on varmasti kuullut ohjeita, että: katso minne ratsastat tai että käännä rintakehääsi sinne minne menet. Nämä ovat oikein hyviä neuvoja ja ohjeita, mutta jos hevonen ei tee samoin, ratsastaja ja hevonen ovat menossa eri suuntiin.

Kun siirrytään tarkkailusta varsinaiseen ratsastamiseen ja eri liikkeiden tekemiseen, on tärkeä ymmärtää, että mitä enemmän hevosella on vauhtia, sitä vaikeampi sen on muuttaa asentoaan ja vastaavasti, mitä hitaammin se liikkuu, sitä pienemmän asennonmuutokset vaikuttavat hevoseen. Harjoittelun kautta hevonen oppii säilyttämään tarkoituksenmukaisen asennon, jolloin askelaji ei enää niin suuresti vaikuta sen asennonmuutokseen.

Yksinkertaisimmillaan tarkoituksena on hakea asentoja, jossa hevosen keho on liikkeen päällä. Ei sen edessä (etupainoisuus) eikä sen takana (takapainoisuus) vaan nimenomaan keskellä. Tätä voidaan kutsua vaikka kokoamiseksi. Mitä keskemmällä asento on, sitä helpompi siitä on liikkua mihin tahansa suuntaan, kaatumatta, horjumatta ja menettämättä tasapainoaan. Liikkeen päällä oleva hevosen keho on rento, eikä sen tarvitse vastustaa ratsastajan apuja, edellyttäen, että ne on sille opetettu ja niitä käytetään niin, että hevosen on mahdollista vastata niihin omaan tahtiinsa (eli sitä mukaa, kun se asentoaan muuttelee).

Asennosta toiseen

Oman ymmärrykseni mukaan liikkuessaan hevonen pyrkii vaihtamaan asentoaan lähes koko ajan. Toisaalta sen saattaisi olla helpointa säilyttää staattinen, muuttumaton asento jopa minuutteja, mutta tähän se harvoin pystyy, koska ratsastajan avut yleensä häiritsevät asennon säilyttämistä. Tästä taas voidaan olettaa, että mitä useammin hevonen järjestää kehonsa tulevaa liikettä tai askellajia edellyttämään asentoon, sitä enempi se alkaa pitämään kehonsa jalkojen ja liikkeen päällä.

Askellajista toiseen siirtymiset, sekä suunnanvaihdot, väistön ja taivutukset edellyttävät hevoselta hyvää tasapainoa, sekä ymmärrystä siitä, että ratsastajan kulloinkin ehdottamat asennot ovat sille kannattavia.  Kannattaa siis aloittaa joko paikoillaan seisten tai hitaassa käynnissä tunnustelemaan ja havainnoimaan missä asennossa hevonen voisi kääntyä ympyrälle, nostaa laukan tai tehdä vaikkapa avotaivutusta.  Ainakin se on helpompaa kuin keskiravissa tai laukassa.


Keväisiä treenihetkiä =)