Sitä saa, mitä tilaa

Suunnitelmissani on remontoida eteinen, menen siis kenkäkauppaan. Hyvät kengät jalassa on helpompi maalata.
Ajattelin opettaa hevoseni traileriin, juoksutan sitä siis pyöröaitauksessa.
Koirani ei anna kiinni päästyään vapaaksi, laitan sen illaksi jäähylle.
Hevoseni ei vaihda laukkaa, teen avoja ja sulkuja määrättömästi.
Kyllä se siitä.

Törmään hyvin usein siihen oletukseen, että kaikkien asioiden opettamiseen on olemassa jokin salamyhkäinen kiertotie. Pitää tehdä tiettyjä harjoituksia, jotka vahvistavat hevosta, tekevät siitä sitä ja tätä ja sitten jonain päivänä, kun Merkurius on oikeassa suhteessa Venukseen, tuulee etelästä ja oma mielentilani on oikea ja hengitykseni, sekä energiani virtaa kuin vuolas joki, SE tapahtuu.

On totta, että hevosen lihaksistoa kehitettäessä on järkevää tehdä tiettyjä asioita tietyssä järjestyksessä. Ihan vain myös siksi, että oppimismielessä kannattaa ennen laukkamerkin opettamista opettaa vaikkapa pysähtyminen, tai että ennen traileriin houkutettua kannattaa opettaa, miten sieltä pääsee ulos.

Mutta - iso mutta,  astuu siinä vaiheessa kuvioon, kun hevonen ja ratsastaja osaavat jo tietyn määrän yhteistä merkkikieltä ja ratsastajalla on selkeä käsitys siitä mitä hän haluaa. Oli se sitten laukanvaihto, piaffin ensiaskeleita, erikoisesteen hyppääminen tms. parhaaseen lopputulokseen pääsee usein vetämällä turhat mutkat suoriksi ja tarttumalla itse asiaan. Sitä paitsi, vaikka on olemassa tiettyjä nyrkkisääntöjä missä järjestyksessä asiat pitää opettaa, hyvin suuri osa niistä on sellaisia, että ne voi opettaa jossain muussakin hetkessä kuin juuri nyt. Tänään.

Yhtenä nyrkkisääntönä voisi vaikka pitää sitä, että kun jokainen treenikerta, maasta tai selästä johtaa johonkin, vaikka vain yhden askeleen oikeaan suuntaan, homma eteneen. Saatan olla hieman mukavuudenhaluinen kouluttaja, koska mieluummin teen vähän ja pelkkiä onnistumisia, kuin tuhansittain sinne päin palikoita. 

Oleellista kaikessa kouluttamisessa on kuitenkin kaksi asiaa, toinen on se, että ihminen tietää mitä ja miten hän haluaa asian opettaa ja toinen on se, että hevonen tietää, mitä siltä kulloinkin halutaan.

Ei siis kannata tehdä yksinkertaisista asioista turhan vaikeita. Se turhauttaa sekä hevosta, että ihmistä. Kun sinulla on tavoite, suunnittele matka sinne ja toteuta se. Kysy kokeneemmilta neuvoa, jos matkan varrella tulee mutkia matkaan. Ja tartu rohkeasti siihen mitä kohti olet menossa!

Mitä haluat kuulla?

Hevosmaailma on täynnään mitä erilaisimpia ihmisiä ja hevosia ongelmineen. Se, mikä on toiselle ihmiselle ongelma, ei ole sitä toiselle.
Esimerkiksi ratsastukseen liittyvät ongelmat. Jollekulle on suurin haaste päästä hevosensa kanssa tallinpihalta maastoon, kun joku toinen kamppailee sen kanssa, että hevonen ei opi vaihtamaan laukkaa.
Jonkun on vaikea hakea hevosensa tarhasta jos siellä on muita hevosia ja joku toinen kärvistelee ohjiin nojaavan hevosen kanssa.
Maailma on täynnään tietoa ja erilaisia koulutusmenetelmiä on tarjolla pyöröaitaustyöskentelystä kehonkielellä kommunikointiin, operanttia koulutusta jne. Miksi ihmeessä tarve ja tieto eivät kohtaa?

Me ihmiset emme lopulta ole kovin erilaisia verratuna hevosiin. Ensimmäiseksi opitut asiat ja käytökset ovat juurtuneet niin syvälle selkäytimeen, että uuden kokeilu, saati uusien - ehkä vaikeiden - asioiden oppiminen on työn takana. Toisinaan ihmiset ehkä haluavatkin pitää ongelmansa, koska niiden taakse voi ikäänkuin piiloutua ja aina löytyy selitys sille, miksi homma ei etene.

Entä se vaihtoehto?

On äärettömän kiehtovaa pohtia, miksi rankaisukeskeinen ajatusmaailma on edelleen valloillaan, vaikka positiivinen vahviste on tutkitusti tehokkaampaa. Tutkimuksista viis, empiirinen kokemus kun kerran kertoo, että "kyllä se hevonen oppii, kun sitä rangaistaan väärästä". Miksi on helpompi ottaa vastaan ohje: "Anna sille turpiin" hetkeäkään kyseenalaistamatta? Sen sijaan, että "Etsi ongelman syy ja vaikuta siihen. Älä reagoi väärään käytökseen, vaan palkitse oikeasta käytöksestä".

Ei ole helppoa olla vastarannankiiski ja uskoa, että vastaan tulevat ongelmat ovat vain asioita, joille voi halutessaan tehdä jotakin. Meitä "toisinajattelijoita" alkaa onneksi olla jo niin paljon, että ethän sinäkään neuvoa tai mielipidettä kysyessäsi ja saadessasi vastauksen ota sitä henkilökohtaisesti? Se, että joku uskoo järjestelmälliseen systeemiin voi olla ihan perustelua.

Miltä syyllisyys tuntuu?

Muistan elävästi sen päivän, kun löysin ensimmäisen hevostaito-opettajani. Puolen tunnin puhelinkeskustelusta itkin puolet ajasta, koska oivalsin, ettei hevosessani ollut mitään vikaa.  Tuntui todella turhauttavalta ymmärtää, että olin itse aiheuttanut hevoseni ongelmat joko suoraan toiminnallani, tai epäsuorasti tekemilläni valinnoilla. Tärkeintä minulle oli kuitenkin saada ymmärrys siitä, mitä hevoseni tarvitsee voidakseen tulla yhteiskuntakelpoiseksi yksilöksi.

Ei varmaan tarvitse edes kertoa, kuinka säntillisesti maltoin tehdä harjoituksia päivästä toiseen. Perus tuntuma- ja myötäysharjoituksia. Vuoden harjoittelun jälkeen minulla oli talli täynnä hevosia opiskelemassa näitä samoja asioita, mutten edelleenkään ollut täysin tyytyväinen omaan hevoseeni, joten lykkäsin ratsastuksen aloitusta yhä edelleen.  Kun se päivä viimeinen koitti, olin häkeltyä siitä tunteesta, siitä, kuinka pehmeä, rento ja elastinen hevonen voikaan olla. Tämä oli ainoa millä oli väliä. Silloin.

Vuodet kuluivat ja yhä enempi hevosia kulki käsieni läpi. Suurin osa näistä oli ratsukoulutuksessa, mutta joukkoon mahtui myös ravihevosia, työhevosia, islanninhevosia jne. Aina, kun vastaani tuli uusi laji tai ongelma, heittäydyin intohimolla sitä kohti ja halusin opiskella aiheesta kaiken. Jokaista pientä yksityiskohtaa myöden.

Tuon 90-luvun lopulla kohdatun nöyrtymisen jälkeen, jouduin samaan tilanteeseen vielä kahdesti. Kerron niistä kohta lisää. Se, miksi nämä tilanteet ovat olleet merkittäviä elämäni ja oppimisurani kannalta johtuu siitä tavasta, kuinka uudet oivallukset ja ihmiset tulivat elämääni. Ja tämä kaikki on tietysti muokannut minusta sellaisen opettajan ja valmentajan, joka päivänä olen. Tai ainakin haluan olla.

Elettiin 2000-luvun alkua ja kävin ratsuttamassa asiakkaani nuorta hevosta. Kyseessä oli nuori ori, jolla oli käyty muutamia kertoja  selässä, ja nyt oli tarkoitus tapahtua ensimmäisten ratsastusten sen omalla kotitallilla, koska se oli muuttanut kesäksi laitumelle tammoja astumaan.

Olin luonnollisesti valmistellut hevosta selkäännousuun ja tarkistanut, että aiemmin opitut asiat ovat sillä muistissa edelleen. Juuri kun jalka jalustimella olen ponnistamassa selkään, kuulen tammojen laukkaavan laitumelta kentän viereen. Melko luonnollista, että nuori ori reagoi tähän, samoin minä. Otin ohjista tiukasti kiinni ja pysäytin hevosen.

Tätä koulutustilannetta oli todistamassa ystäväni, joka totesi minulle, että "Ei kai se halua seistä paikoillaan, kun satutat sitä suuhun!" Totta, ihan totta. Hän oli erittäin oikeassa, mutta minua se loukkasi. Turhautti. Ketutti. Ja vaikka mitä. Ja mielessäni ajattelin, että "sinä et koskaan edes uskaltaisi tehdä tätä, ole siis hiljaa."

Minulla kesti vuosia, ennenkuin kerroin hänelle, millaisen muutoksen hän minussa käynnisti. Mitä kaikkea itsetutkiskelua, oman osaamisen kyseenalaistamista, huonosti nukuttuja öitä, itkettyjä hetkiä kentän laidalla jne. Ja se syyllisyys. Se tuntui vatsanpohjassa asti.  Ja tuntuu edelleen. Olen kiitollinen niistä hänen sanoistaan, koska ne avasivat minulle uusia näkökulmia ja mahdollistivat uuden muutoksen. Mutta, en tiedä, olisiko jokainen reagoinut samalla tavalla ne kuullessaan.

Vuodet kuluivat ja tein intohimoisesti edelleen töitä oman oppimiseni eteen. Seuraava kolahdus tuli vuosia myöhemmin kurssilla, jossa opettaja sanoi minulle: "Ei sinun hevosesi halua olla kanssasi. Se tulee luoksesi siksi, että se on koulutettu tekemään niin!" Kyyneleet valuivat pitkin poskiani ja ajattelin, että ei taas! Enko minä koskaan opi???

Tiedän, että Te tunnistatte itsenne näistä ja hyvä niin. Suurella kiitollisuudella kiitän teitä siitä, että olitte minua kohtaan rehellisiä. Pyydän kuitenkin, että jos tämä herättää teissä mitään tunteita tai ajatuksia ja niin pohtikaa hetkinen millainen tilanne olisi toisin päin. Haluaisitteko te kuulla, kuinka joku näkee teissä puutteita matkalla täydellisyyteen? Millaisia tunteita ne herättävät? Miltä tuntuu kuulla, että on vielä joku osa-alue, jota en vieläkään osaa, saati etten edes tiennyt sen olemassaolosta.

Mitä suoremmin minulle on puhuttu ja mitä enempi minua ja tekemisiäni on kritisoitu, mitä enemmän motiivejani on kyseenalaistettu, sitä nöyrempi, pehmeämpi ja lempeämpi minusta tulee. Tässä kohtaa pyydän anteeksi kaikilta teiltä, joita olen ymmärtämättömyyttäni loukannut tai syyllistänyt. Useimmiten se ei ollut tarkoitus.

Uskokaa tai älkää rakkaat oppilaat, tarvitsen teitä yhtä paljon kuin te minua. Ja kyllä, minä näen kyllä kaikki virheet, joita te teette. Minä tunnistan myös onnistumiset. Kaikkea ei voi, eikä tarvitse korjata kerralla. Hevosella ei ole tietoa siitä, mitä se pitäisi osata tai mitä teidän pitäisi osata. Hevonen on onnellinen, jos sen lajityypiset tarpeet otetaan huomioon ja sen hyvinvointi on taattu. Hevosta ei haittaa, jos ratsastaja joskus istuu vinossa, kunhan sen vähäistä heinäannosta ei pienennetä entisestään. Hevonen ei varmastikaan menetä yönuniaan, jos et uskalla maastoilla tai ratsastaa ilman kuolaimia, se luultavasti kuitenkin iloistee tarhakaveristaan. Hevonen ei välitä, onko sillä kengät vai ei, jos se liukastelematta ja ontumatta saa kirmata myös ilman ihmisen tukea ja ohjausta.

Me olemme vastuussa hevosistamme ja siksi meitä kalvaa syyllisyys epätäydellisyydestä. Ehkä pienen hetken ajaksi voisimme jättää syyllisyyden syrjään ja tarkastella ihan rehellisesti käytössä olevia resurssejamme ja tyytyä elämään niiden mukaan. Jokaisella ei ole mahdollisuutta rakentaa pihattoa omalle pihalleen. Jokaisella ei ole mahdollisuutta tarjota ryhmätarhausta hevoselleen. Nämä ovat asioita, joiden kanssa on elettävä. Se ei silti tarkoita sitä, ettei jotain parannuksia voisi tehdä. Nämä muutokset ja niiden tarve toivottavasti syntyy jokaisessa meissä itsestämme. Rakkaudesta hevoseen. Ei ulkopuolelta tulevasta painostuksesta tai syyllistämisestä. Ja syyllistymisestä.

Kaikkeen löytyy ratkaisu osa 3. Vino hevonen

Yksi samaan aikaan suurimmista mysteereistä, että ratsastajia kautta aikojen kiusanneista ongelmista on hevosen vinous. Oli se sitten synnynnäistä, vääränlaisen työskentelyn aiheuttamaa tai esim. traumaperäistä, se häiritsee ratsastajaa. Miksi? Kenties vinouden ja suoruuden määritelmien sijaan olisi selkeämpää puhua symmetriasta ja siitä, miten se ilmenee ja mihin se vaikuttaa.

Epäsymmetria esiintyy ehkä yleisimmin askellajien epäpuhtautena. Tässä yhteydessä en tarkoita epäpuhdasta liikettä, kuten ontumista, vaan sitä, että askellajeissa ei ole selkeää, tunnistettavaa tahtia. Se voi ilmetä myös voimattomuutena, jolloin esim. kootessa hevonen välttelee painon siirtämistä jommalle kummalle takajalalle, tai että sen on vaikeampi kääntää rintakehäänsä jompaankumpaan suuntaan.

Epäsymmetria voi johtua lihaskireyksistä tai -heikkoudesta, mutta se voi yhtä hyvin johtua tasapainon ongelmista, jolloin lihaksisto on luonnollisesti kehittynyt kannattelemaan hevosen kehoa vallitseviin olosuhteisiin nähden. Voisi toisaalta ajatella myös niin, että vaikka hevonen itsessään on epäsymmetrinen, se tuskin haittaa sen elämää juurikaan (yksikään hevonen ei ole tiettävästi kuollut vinouteen?), ennenkuin selkään kapuaa ratsastaja, joka tarttumalla ohjiin alkaa häiritsemään hevosen tasapainoa.

Yksinkertainen tapa hahmottaa symmetriaa liittyy hevosen kykyyn lyhentää ja pidentää askeltaan, symmetrisesti. Yhtä lailla asettuminen, kääntyminen, jalkojen ristiinlaittaminen tai vaikkapa riimun päähän pukeminen molemmin puolin saattaa antaa viitteitäepäsymmetriasta.

Ennen kuin hevosta lähdetään korjaamaan, on hyvä pitää mielessä hevosen kyky kompensoida epätasapainoaan joko jännittämällä pinnallisia lihaksiaan tai niitä osia kehostaan, joita emme välttämättä kykene havaitsemaan silmin. Hevoseen koskeminen antaa luonnollisesti viitteitä siitä, jos jokin asento on sille edes vähän epämiellyttävää ja siitä syystä on syytä epäillä, että se saattaa johtua lihaksiston jäykkyydestä tai kireydestä.

Ensimmäiset asiat joita tarkistan hevosen liikkeessä:

-käynti vapain ohjin:
Käynnin tulee olla symmetristä, puhdasta ja nelitahtista. Aktiivista ja matkaavoittavaa. Hevosen tulee voida säilyttää sekä tahti, että aktiivisuus myös tullessaan kulmaan, jolloin se itse pyrkii kääntymään. Mikäli käynnissä on jo havaittavissa epäpuhdasta liikerataa tms. se hyvin suurella todennäköisyydellä vaikuttaa myös raviin ja laukkaan. Epäsymmetria saattaa esiintyä niin, että hevonen pyrkii asettumaan kaarteessa ulospäin, jolloin sen paino siirtyy enempi sisäetujalalle. Tai vastaavasti se saattaa pyrkiä astumaan sisätakalla ulospäin, yli sen keskislinjna, jolloin edelleen paino on enemmän sisäetujalalla.

-käynti ohjastuntumalla:

Mikäli  ohjastuntuma muuttaa vapaata käyntiä, on ohjastuntuma ärsyke. Paluu neutraaliin tuntumaan tarjoaa hevoselle mahdollisuuden liikkua rennosti ja aktiivisesti.

Kun puhumme hevosen vinoudesta, se on sitä aina suhteessa johonkin: ratsastajaan, ratsastettavaan tiehen, aitaan, kuvaajaan, katsojaan tai johonkin muuhun. Vinoutta arvioitaessa on hyvin tärkeää huomioida ratsastajan vaikutus hevoseen. Ja nyt tässä yhteydessä en puhu esim. istunnasta, tai kehonhallinnasta sen syvemmin kuin että ratsastajan on hyvä tarkistaa ohjastuntuma. Onko se symmetrinen tuntumaltaan, ovatko ohjat yhtä pitkät, kädet vierekkäin ja silti hevonen kaulastaan taipunut, asettunut jne. Hyvin usein hevosen vinous ilmentää vastustusta. Ts. hevonen on saattanut ratsastajan mielestä vastustaa ohjaa tai pohjetta ja toistuva apujen voimistaminen (lue:ohjasta vetäminen) on saanut aikaan sen, että hevonen heti ohjastuntuman alkaessa asettaa itsensä asentoon, jossa se varautuu vetämisen tunteeseen.

Mikäli näin on, voi olla hyvä idea kokeilla ratsastaa jonkin aikaa niin, ettei pyri korjaamaan hevosen asentoa lainkaan ja tarkkailla sitä, pyrkiikö se itse vähentämään "vastustusta", kun sen syy poistuu. Melko usein näin voi käydä =)

Ei ole lainkaan huono idea näyttää hevosta hierojalle, tai vielä mieluummin eläinfysioterapeutille, jolla on taitoa arvioida epäsymmetriaa ja sen alkujuuria. Summa summarum, kaikki hevoset ovat enemmän tai vähemmän epäsymmetrisiä, kuten me ihmisetkin olemme. Erilaiset motoriset harjoitteet oikein tehtynä saattavat auttaa tilannetta merkittävästi. Pääasia on muistaa, että muutos vie aikaa ja että kouluratsastus on hevosta varten. Jokaisella liikkeellä on oma funktionsa hevosen kehon ja tasapainon kehittämisen kannalta. Ei kannata odottaa, että "teen sulkua vasta kun se on suora", koska oikein tehnyt sulkutavituksella voi päästä käsiksi juuri niihin oleellisiin lihaksiin, joilla matka kohti suoruutta voi alkaa.

Nautinnollisia treenihetkiä jääkaudesta huolimatta!