Sinulla on vastuu osa 2.

Edellinen bloggaus on herättänyt paljon keskustelua ja kommentteja moneen suuntaan, joten jatkan aiheen tiimoilta vielä.



Kun mietimme mihin kaikkialle ratsastajan tai hevosen omistajan vastuu kantaa, voimme keskustella asiasta loputtomasti, joten päädyn rajaamaan keskustelun tämän kirjoituksen tiimoilta ratsastukseen ja lainaan tähän eilistä fb-päivitystäni, joka kuului näin:



"Keskity onnistumisiin ja vahvista niitä. Hevonen muuttuu paremmaksi silloin jokainen ratsastuskerta."



Yksikään hevonen ei ole täydellinen, eikä myöskään ratsastaja. Virheiden huomioiminen on helppoa ja yleinen tapa lähestyä ratsastamista. Jos sen sijaan keskittyisimme yhä enemmän huomioimaan sitä, mikä sujuu jo ja vahvistamaan näitä entisestään, vaikeidenkin asioiden kanssa työskentely muuttuu helpommaksi. Kuin huomaamatta.



Jos ratsastaminen ja siinä saavutetut onnistumiset ovat joko aina epäonnistumisia, herättävät hevosessa vastustelua ja/tai jännitystä, stressiä, on kierre syytä katkaista pikimmiten. Jos hevonen saisi valita, se työskentelisi jatkuvasti mukavuusalueellaan. Miksi siis emme soisi sitä sille?



" Jos jonkun asian tekeminen on sinusta ikävää, älä tee sitä. Epämiellyttävien asioiden toistamisen sijaan etsi keino tehdä se miellyttävästi."



Valmentajien ja opettajien militäärinen auktoriteetti on jo aikansa elänyttä. Jos joku koskaan kehottaa sinua pakottamaan hevostasi, lyömään, repimään tms, muista, että SINÄ olet vastuussa teoistasi. Sama pätee liian vaikeiden tehtävien teettämiseen, jotka aiheuttavat hevoselle kohtuutonta rasitusta, pelkoa tai kipua. Myöskin liiallinen stressin tuottaminen on kiellettyä. Ja tiedätkö mitä? Tämä ei ole vain minun mielipiteeni, vaan se on ihan eläinsuojelulaissa säädettyä. Sinä satulassa ja ohjat kädessä olet lopulta vastuussa. Ei valmentaja. Jos nimittäin kaikkein ikävimmässä tapauksessa kävisi niin, että hevonen loukkaantuisi tai muuten vahingoittuisi, niin luuletko, että valmentajasi on valmis kantamaan vastuunsa?



Jos tunnet pettymystä, epäonnistumisia ja harmitusta usein, pysähdy hetkeksi miettimään, miksi. Työskenteletkö sillä tasolla ja niissä tehtävissä joita sinä haluat vai mitä valmentaja haluaa?


Uskalla kysyä ja kyseenalaistaa. Ammattilaisella on aina vastaus kaikkeen. Ja jos ei ole, hän käyttää aikaa ja vaivaa selvittääkseen asian.



" Jos jokin asia tuntuu sinusta ikävältä, se on sitä myös hevoselle. Älä miellytä ketään muuta kuin hevosta, silloin voit olla itsekin onnellinen."



Jos sinusta tuntuu ikävältä ratsastaa ohjat tiukalla, hauis jännittyneenä, mietipä hetki, miltä hevosen suussa tuntuu.



Jos liian vaikean tehtävän seurauksena hevonen menee pois tolaltaan ja on täysin pitelemätön, tilanne on sinulle kurja, mutta mietipä miltä hevosesta tuntuu.



Hevosen rentous, aktiivisuus ja pehmeä taipuisuus ovat loistavia mittareita sen suhteen, miltä siitä tuntuu. Jos kuuntelet hevosta, kohtelet sitä kunnioittavasti, etkä laita sitä liian vaikeiden tehtävien eteen, huomaat sen yhä enemmän rentoutuvan. Silloin sinunkin on helpompi rentoutua ja nauttia työskentelystä.



Luota tunteeseen, jonka hevonen sinussa synnyttää. Kukaan muu ei voi tietää, miltä sinusta tuntuu, paitsi se hevonen allasi paraikaa.



Älä siis miellytä ketään muuta kuin hevosta.

Sinulla on vastuu - ihan kaikesta

Eräs asiakkaani ja hyvä ystäväni lausui suuren viisauden vuosia sitten: " Vaikka maailmassa on kuinka paljon tietoa ja osaamista tarjolla, olet lopulta aina yksin hevosesi kanssa. Pitää vaan luottaa siihen, mikä tuntuu oikealta."

Ja tämä pitää niin paikkaansa.

Luin tänä aamuna artikkelin koskien Särkänniemen delfiinien kohtaloa ja varsin kouriintuntuvasti näen yhteyskohtia tässä tilanteessa siihen hetkeen, jolloin hevosen omistaja tekee hevostaan koskevia päätöksiä.

Missä ja miten sen pitäisi saada asua ja elää? Pihatossa, tallissa, kengättä, kengillä, laumassa, yksin, loimitettuna talvet vai ilman loimea. Pitääkö sitä kouluttaa, vai eikö pidä? Meneekö se mahdollisesti hukkaan, jos sillä ei kilpailla tai jos kilpaillaan, onko se yhtä kuin kiusaaminen? Millä tavalla sitä pitäisi kouluttaa ja treenata?

Olosuhteiden muuttuminen on hevoselle aina stressi, se on rutiinien orja ja sen myötä kaikki muutokset vaikuttavat siihen. Vaikka tarjoaisit hevosellesi vuosien täysihoitotallissa asumisen jälkeen mahdollisuuden omassa pihassa olevaan pieneen maalaistalliin ja lajitovereiden kanssa kokopäivätarhauksen, saattaa hevonen alkuun stressaantua. Jos vaihdat ratsastuksen lajia, valmentajaa tai koulutusmenelmää, kaikki muutokset voivat aiheuttaa hevoselle stressin. Myös oppiminen ja se positiivinen vahvistaminen.

Ilman ymmärrystä kokonaisuudesta, ilman tietoa ja kokemusta, saattaa tehdä virhearvioita. Kuinka niitä kokemuksia ja ymmärrystä sitten voi hankkkia, etenkään, kun mielipiteitä on joka lähtöön. Toinen toistaan ammattimaisempia.

Luota itseesi ja siihen tunteeseen, jonka hevonen sinussa synnyttää. Ilman tätä tunnetta ja sen kuuntelemista heität ehkä tahtomattasi vastuun jollekulle muulle.  Kaikki ei aina ole sitä miltä se näyttää ja kaikki mikä kiiltää, ei ole kultaa. Jos joku asia vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, maistele ja tunnustele, onko se myös niin.

Eilen illalla valmennuspäivän päätteeksi viimeinen asiakas oli 3 kk:n ikäinen orivarsa. Olimme ilta yhdeksältä laitumella, jossa se viettää varsan ensimmäistä kesää emänsä ja kahden muun hevosen kanssa. Kuinka ollakaan, emä toi varsan luoksemme - kuin iltapäiväkerhoon ja kävimme lyhyesti läpi, mitä kaikkea sille on jo opetettu. Kun uusi asia oli sille esitelty ja tehty muutama toisto, omistaja kysyi minulta: pitäisikö jättää tähän? Vastasin, että jos teet kerran vielä.... hän teki ja varsa laukkasi emänsä luokse.

Sen pituinen se.

Ei sentään, vaan jäimme ihastelemaan luonnon ääniä ja metsän taakse laskevaa aurinkoa ja hetken päästä varsa halusi uuden lähestymisen, josta se palkkioksi sai paljon rapsutuksia. Seuraavalla kerralla omistaja luottaa taatusti omaan tunteeseensa, eikä muiden ehdotuksia.

Olipa kerran ...

"Tämä on entinen ravuri, ja kun se on päässyt kärryt perässään irti, sillä ei voi koskaan enää ajaa."
"Se nousi pystyyn selkäännoustessa, joten se pitää saada ammattilaiselle ratsastettavaksi."
"Aina kun mä kiristän satulavyötä, se yrittää purra."
"Tämä on sellainen jännittäjä, ihan sama kuka siellä on kyydissä, se vaan jännittyy yhtäkkiä."
"Tätä täytyy nyt ratsastaa tiukalla ohjalla, että se myötää"
"Tämä ei käänny vasemmalle, joten pidän siitä vasemmasta ohjassta tiukemmin kiinni!!!"

Tuttuja tarinoita eikö?

Olipa kerran hevonen, joka ostettiin lahjakkaana ja lupaavana kilpahevosena. Sillä hevosella oli kuitenkin yksi tarina, se ryösti aina välillä. Moni valmentaja sanoi, että sitä pitää vetää suusta, tai taistella sen kanssa. Totuuus on joskus tarinaa ihmeellisempi, koska ratsastaja oli sitä mieltä, että ohjista pitää myödätä. Ja se toimi. Tämä hevonen sai siitä hetkestä uuden tarinan....

Olipa kerran ratsastuksenopettaja, joka halusi oppia uutta. Hän tulenpalavasti rakasti työtään ja oli aina avoin kaikelle uudelle. Eräänä päivänä kuitenkin hänen ystävänsä kertoi, että aurinko saattaa sittenkin kiertää maata ja että hevosille voi opettaa erilaisia tehtäviä ihan ilman vaikeilua. (toim. huom. ilman ihmisten vaikeilua). Viikkojen pohdiskelun jälkeen hän keräsi ammattitaitonsa kasaan ja päätti rohkeasti kokeilla uutta lähestymistapaa. Ja mitä tapahtuikaan? Se toimi. Täysin moitteettomasti,  ilman yksityiskohtaista ohjeistusta.

Olipa kerran ihminen ja eläin. Molemmat halusivat säilyä hengissä ja välttyä kaikelta epämukavuudelta. Kummalla heistä on vastuu? Kumpi heistä voi kirjoittaa uuden tarinan?