Hevonen on tärkein

Sain juuri I-tason valmentajakoulutuksen päätökseen ja halusin jakaa kanssanne niitä ajatuksia, joita eri valmentajien tapaaminen ja valmennusten seuraaminen on nostanut mieleeni.

Ensinnäkin on tarpeen muistuttaa, että nämä ovat minun henkilökohtaisia mielipiteitäni, eivätkä siten edusta ketään tai mitään muuta instanssia.

Suomen hevosmekassa Ypäjän Hevosopistolla on pitkät perinteet hevosalan ammattilaisten kouluttamisessa, sekä kilparatsastuksen eteenpäinviemisessä. Kohteliasta ja siistiä ratsastusta korostetaan joka käänteessä ja hevosen hyvinvointi nostetaan ykkösasiaksi. Missä tämä sitten näkyy? Maamme suurin oppilaitos, jossa tietoataitoa ja osaamista on yllin kyllin, näkee valitettavan paljon myös rumaa ratsastusta ja epäeettistä hevosen käsittelyä. Miksi?

Pohdittuani asiaa yön yli, tulin siihen tulokseen, että kauniiden sanojen ja ihanteiden takaa harvoin löytyy perusteluita kysymykseen Miten?

Ratsastuskulttuurimme on varsin nuorta ja silti he arvostetuimmat osaajat ja tietäjät ovat jo eläneet hevosten parissa useita vuosikymmeniä. Olisi silti hyvä muistaa, että nuoremmat sukupolvet ovat saattaneet elää jo aikaa, jossa hevosen rooli ihmisen parissa on jotain ihan muuta kuin pelkkä palvelija. Lisäksi nuoremmille sukupolville on ollut tarjolla tietoa maailmanlaajuisesti jo parin vuosikymmenen verran. Ei siis ole lainkaan harvinaista tavata 13-vuotias, joka osaa niin oppimisteorian, kuin sen käytäntöön soveltamisen paremmin kuin isoisoisänsä, jolla toki kiistatta on koettua elämää ja sen tarjoamia kokemuksia monin verroin. Missä vaiheessa kokemukset ja niiden tuoma tieto voidaan laittaa vaakakuppiin tuoreen ja ajantasaisen tiedon kanssa? Etenkin, kun jälkimmäinen ei kovinkaan usein perustu mutuun, vaan tutkittuun tietoon, esim hevosen fysiologiasta, sen oppimiskyvystä ja sen lajityypillisten ominaisuuksien tarjoamista mahdollisuuksista.

Kun tarkastellaan asiaa käytännön tasolla (jota aina peräänkuulutetaan), nykytiedon tarjoamat mahdollisuudet edellyttävät ihmiseltä johdonmukaisuutta ja kärsivällisyyttä. Sekä tietysti ymmärrystä siitä, kuinka oppimisprosessi etenee. Käytännössä tarvitsee muistaa vain kaksi asiaa: hevonen pyrkii  tilaan, jossa painetta ei ole ja että se, mitä vahvistat, yleistyy.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä tarkoittaa sitä, että väärää asentoa, virheellistä liikettä tai huonoja hyppyjä ei kannata harjoitella lainkaan. Jokainen virheellisesti suoritettu tehtävä jää hevosen kehomuistiin ja saattaa nousta sieltä pinnalle tilanteessa, joka esim. muistuttaa tilannetta, jossa se oppi ko. asian.

Tämänhän me kaikki jo tiedämme, eikö totta? Siksi onkin kummallista havaita, että monikaan ihminen ei tiedosta lainkaan omaa tekemistään ja sen seurauksia. Olisiko tässä siis oppilaitoksilla, kuten esimerkiksi Ypäjän Hevosopistolla sauma muuttaa vanhanaikaista ratsastus- ja hevosenkoulutuskulttuuriamme nykypäivän suuntaan ja kultajyvien poimimisen sijaan tutustua moderniin tietoon ja lähteä kehittää kouluttamista ja valmentamista suuntaan, joka tutkitusti lisää hevosten hyvinvointia kaikilla tavoin?

Tähän loppuun haluan esittää nöyrimmän kiitokseni Matti Kuuselle, joka kansantajuisesti, lempeästi ja huumorilla höystetysti sivisti meitä valmentajaopiskelijoita stewardin tehtävistä. Päällimmäiseksi nousivat esiin hevosen hyvinvointi, sääntöjen noudattaminen ja oikea - positiivinen asenne. Kiitos ja anteeksi eivät maksa mitään, mutta jonain päivänä ne nostavat hymyn toisenkin huulille.

Vaikka stewardia näemme kilpailupaikoilla, jokainen meistä hevosihmisistä olemme omassa ammatissamme stewardeja - hevosen edunvalvojia. Kantakaamme tätä rooliamme nöyryydellä ja ylpeydellä.  Hevosen parhaaksi.

Poimitko oikeat jyvät? Osa 2.

Palasin pari päivää sitten Varsinais-Suomen valmennusreissulta, jossa tapasin sekä vanhoja tuttuja, että uusia oppilaita. Kiitos kaikille heille! Ihailtavaa oli myös katsojien määrä. Käytännössä kaikki ne oppilaat, jotka sallivat ulkopuolisia katsojia paikalle, saivat niitä myös.

Nyt seuraa varoituksen sana katsojille:

Kun seuraat valmennustuntia, näet samaan aikaa sekä ratsastajan, että hevosen koulutusta.  Kentän laidalta on helppo nähdä ja tunnistaa ainakin se, mikä menee väärin. Valmennustilanteessa minä näen ne virheet myöskin, mutta ammattiosaamista on kyky erotella kaikki se, mikä on tarkoituksenmukaista korjata.

Ratsastajan tasapainoinen istunta on kaiken a ja o, ainakin apujen oikea-aikaisen käytön, sekä hänen fyysisen hyvinvoinnin kannalta. Hevosen kouluttaminen rennoksi, aktiivikseksi ja tasapainoiseksi on kuitenkin vielä tärkeämpää.
Oikein koulutettu hevonen pitää huolen itsestään ja sallii ratsastajan hakevan omaa tasapainoaan. Luonnollisesti tällainen prosessi edellyttää sitä, että ratsastaja tiedostaa omat virheensä, eikä rankaise hevosta siitä, että se kokee mahdollisesti epätasapainoisen ratsastajan tiedostamattomat eleet tai liikkeet ärsykkeinä, joihin sen tulisi reagoida.

Korjaamolla

Siinä vaiheessa, kun näen ratsukon verryttelevän, teen havaintoja ensisijaisesti siitä, miten hevonen reagoi ratsastajan apuihin ja miten ratsastaja vastaa hevosen reagointiin. Millaisia havaintoja hän tekee ja kuinka hyvin hän onnistuu löytämään mahdolliset "sinne päin" hevosen tekemät yritykset. Mitä paremmin ratsastaja kykenee oivaltamaan hevosen yrityksen, sitä helpompaa heidän tulevaisuutensa yleensä on, koska sitä oivaltamista ja arvaamista hevosen elämä on. Joka päivä.

Kun ratsastaja haluaa muuttaa jotakin hevosen liikkumisessa tai reagoimisessa, joudutaan yleensä aina alkuun kokeilemaan. Joskus kaikki valmennukset ja ratsastukset ovat pelkkää "hakuammuntaa". Etsimistä ei tarvita siksi, etteikö olisi jo tiedossa, mitä, vaan miten.

Valmennustuntien seuraamisen suurin anti voi olla se, että katsoja voi löytää ymmärryksen erilaisiin lähestymistapoihin tai että hän voi oivaltaa, ettei olekaan yksin jonkun ongelman kanssa. Se, mitä ratsukon opettamisen/valmentamisen sivusta seuraaminen EI TARJOA, on suoria ratkaisuita, työkaluja juuri Sinun hevosellesi sopivia harjotteita. Jotta mitä tahansa näkemäänsä voisi soveltaa käytäntöön, on hyvä omata ensin erittäin selkeä ymmärrys oman hevosensa ja itsensä korjauskohteiden tiimoilta, sekä ymmärrys omasta osaamistasostaan. Ilman näitä jokin juuri oleellinen saattaa jäädä ymmärtämättä ja sen sijaan, että auttaisi kohti toivottua päämäärää, se saattaakin saada aikaa lisää ongelmia.

Katsomisen voima

Hyvän ratsastuksen näkeminen tekee aina hyvää. Kun näet ratsukon, jonka työskentely hivelee esteettistä silmääsi, kannattaa ensimmäisenä kiinnittää huomiota rentouteen, rytmiin ja harmoniaan. Edellämainituiden vastakohtia ovat jännittyneisyys, ratsastajan ja hevosen rytmirikkoisuus ja kokonaisvaltainen väkinäisyys.
Vaikka koulutustilanteissa näitä saattaakin esiintyä, niihin on aina jokin syy. Harvemmin mikään muu kuin liian vaativa harjoitus. Joko ratsastajalle tai hevoselle.
Hevonen ei koskaan kiusallaan vastusta, vaan se pyrkii olemaan mahdollisimman tasapainoinen jo ihan lajityypillisesti. Se ei myöskään halua olla hankala tai tottelematon, ainakaan, jos se on hyvin koulutettu. Kun näet ratsukon, jolla toistuvasti on havaittavissa ongelmia, älä katso mitä ongelmia, vaan katso syvemmälle. Miksi? Onko tehtävä liian vaikea? Onko hevosen liian vaikea ymmärtää tai vastaanottaa apuja? Ovatko ratsastajan avut epäselviä tai ristiriitaisia? Onko valmennus/treenitunnin ilmapiirissä parantamisen varaa?

Ennen yksittäisen tehtävän tai harjoituksen nappaamista omaan työskentelyysi, pohdi, olisiko siitä sinulle ja hevosellesi hyötyä, jos, niin miksi. ja pystytkö toteuttamaan sen samalla tavoin, kun näkemäsi ratstukko kykeni ohjauksessa?

Katsokaa, kyselkää ja kyseenalaistakaa!