Siitä on jo vuosia aikaa, kun suhtautumiseni ratsastukseen ja sen tavoitteellisuuteen muuttui.
Olin juuri ollut nautinnollisella valmennustunnilla, jossa treenattiin kokoamista. Tunnin päätteeksi valmentajan tehdessä lähtöä vuodatin, kuinka mahtava kokemus oli saada istua ison, ilmassa leijuvan ratsuni selässä. Olin niin sydän täynnä sitä intohimoa ja onnea saamistani kokemuksistani....
Valmentajan lähdettyä laskeuduin haparoivin jaloin satulasta ja taputin hevostani. Poikaystäväni ( toim. huom. nykyinen aviomieheni) oli seurannut tuntia kentän laidalla ja hämmästyksekseni hän totesi:
"On ihan pakko kysyä, että jos sä kerran tykkäät tosta hepasta, taputat ja pussailet sitä, miksi sä koko ajan nyit sitä suusta, potkit ja lyöt sitä raipalla?"
Vastaus tuli oikopäätä, "koska halusin sen reagoivan nopeammin tai että se astuisi syvemmälle alleen jne"
Poikaystäväni vastasi:"en voi ymmärtää miksi sä haluaisit satuttaa ketään josta pidät..."
Nyt lähes 20 vuotta myöhemmin ymmärrän ja näen tuon ihan saman kahden elollisen välillä. Riippumatta siitä, edustavat osapuolet mitä tahansa eliölajia.
Mikähän meillä hevosihmisillä narahtaa päässä, kun ajaudumme tilanteeseen, jossa lyömistä ei erota silittämisestä ja väkivallan käytölle löytyy aina jokin peruste?
Väkivaltaisen ratsastamisen määrittelemisessä on se ongelma että ratsastus perustuu aina negatiiviseen vahvisteeseen. Hevonen reagoi halutulla tavalla paineeseen ja se oppii että määrätyllä tavalla reagoimalla pääsee eroon paineesta. Painetta nostetaan asteittain ja pienin riittävä määrä on oikea määrä. Joskus se pienin riittävä määrä on kuitenkin paljon. Onko olemassa se raja missä paine muuttuu väkivallaksi jos se loppuu kun hevonen reagoi halutulla tavalla? Jos on missä se on? Kuka sen rajan määrittelee ja miten?
VastaaPoistaJos ajatellaan ääripäitä negatiivinen vahviste voidaan tulkita väkivallaksi. Toinen ääripää on se että paine ei koskaan ole väkivaltaa jos se loppuu kun hevonen reagoi halutulla tavalla.
Vai onko paine väkivaltaa silloin jos se ei lopu kun hevonen reagoi? Eli hevosta rangaistaan ei opeteta reagoimaan paineeseen.
Mun mielestä se on aina mielenkiintoista että "ulkopuoliset" (lue: ei hevosihmiset) ovat niitä jotka näkevät nämä ratsastustapahtumat sellaisina kuin ne todellisuudessa on: väkivallan käyttämisenä. Me hevosihmiset olemme vakuuttaneet itsellemme että "näin täytyy tehdä" jotta saamme sitä mitä me haluamme. Koska kysehän on aina siitä mitä ihminen haluaa ja mitä tämä nimenomainen hevonen voi antaa ihmiselle. Minulle tämä asia aukesi kun poikani kolme vuotiaana kysyi: "Äiti, miksi sä pakotat tota hevosta menemään?" Aivan. Miksi? Hätkähdyttävä kysymys, varsinkaan kun en ollut itse koskaan kokenut "pakottavani".
VastaaPoistaHarri, olen samaa mieltä kanssasi siinä että tämä negatiivisen vahvistamisen avulla kouluttaminen on yksi syy miksi voidaan puhua ratsastuksesta ja väkivallasta samassa lauseessa. Sen lisäksi että negatiivinen vahvistaminen itsessään oikein käytettynäkin saattaa aiheuttaa psyykkisiä traumoja (tosin tätäkään ei ole kauheasti tutkittu), väärinkäytettynä siinä kaivetaan hirmuista kuoppaa josta ei sitten hevillä päästä pois. Ja kun suurin osa hevosihmisistä, jopa urheilunlajimme huipulla, ei ole edes tietoisia oppimisteoriasta ja negatiivisen vahvistamisen logiikasta, mopo lähtee käsistä nopeammin kuin sitä uskoiskaan.
Hevosiakin voi kouluttaa positiivisen vahvistamisen avulla, mutta se on valitettavasti vielä aika harvinaista. Ehkäpä pikkuhiljaa tämäkin koulutussuuntaus alkaa ottaa jalansijaa hevosmaailmassa, vaikkapa vaihtoehtona negatiivisen vahvistamisen rinnalla. Ratsastustilanteessa on kuitenkin jonkinasteinen paine aina läsnä, koska ratsastaja on selässä, mutta siinäkin voidaan käyttää positiivista vahvistamista apuna.
Nämä on niitä asioita joita pohdin itse kokoajan ja mitä pidemmälle niitä pohtii, sitä syvemmälle siinä mennään. Joku varmaan sanoisi että oma ratsastamiseni ei ole tavoitteellista, mutta ehkäpä tavoitteeni ovat muuttuneet radikaalista. Tiedän varmana asiana sen että kilparadoilla minua ei enää koskaan nähdä. Ymmärrän niitä joille se on tärkeää, olinhan itsekin yksi heistä "ei niin kauan sitten", mutta nyt se sotii omia arvojani vastaan. Itseasiassa olen jo vähän mietiskellyt että onko minulla edes ylipäätään oikeutta ratsastaa hevosta vain siksi että minä sitä haluan. Että voi olla että tulevaisuudessa en enää nouse hevosen selkään ollenkaan, koska se tuntuu väärältä.
K, minä en usko että negatiivinen vahvistaminen oikein tehtynä aiheuttaisi psyykkisiä traumoja. Kyse on kuitenkin pohjimmiltaan siitä että hevosella on aina vaihtoehtoja. Se voi kokeilla eri tapoja millä paineesta pääsee eroon. Kokeilemisen kautta se oppii että se mitä ihminen haluaa on sille itselleen se kannattavin tapa toimia. Toistojen kautta siitä tulee reaktiivinen tapa toimia. Se ei enää ajattele, se vain reagoi määrättyyn ärsykkeeseen määrätyllä tavalla. Psyykkisiä traumoja tulee siitä että hevoselta otetaan pois vapaus eri vaihtoehtojen kokeilemiseen ja siitä että sille ei koskaan ole opetettu kunnolla sitä mikä on se sille kannattavin tapa. Eli sitä joko pakotetaan tai koulutus on niin pehmeää ja epäjohdonmukaista että se ei koskaan opi vaan joutuu koko ajan vain kokeilemaan, etsimään ja tarjomaan eri vaihtoehtoja eikä se koskaan saa vastausta siihen mikä on sille se kannattavin tapa toimia.
VastaaPoistaHevosia ei voi kouluttaa vain positiivisen vahvisteen avulla. Hevosen koulutus perustuu aina negatiiviseen vahvisteeseen. Koulutuksessa voidaan käyttää lisänä positiivista vahvistetta mutta sillä ei voida syrjäyttää negatiivisen vahvisteen käyttöä. Tämä on siinä mielessä tärkeää että jos ihmiselle opetaan vain yksi asia ei kannata opettaa positiivisen vahvisteen käyttöä (koska sitä voidaan käyttää osana koulutusta) vaan negatiivisen vahvisteen oikea käyttäminen (koska sitä on pakko käyttää jos kouluttaa).
Hieno poikaystävä! :-)
VastaaPoista